lauantai 29. toukokuuta 2010

TISTAN BEAUTIFLY eli MALI 2v.

Tänään juhlitaan Malia, 2 vuotta on mittarissa - ONNEA siis koko pentueelle ja kiitokset kasvattajalle, aivan ihanan persoonan olen itselleni saanut.
Mali muutti meille ensisijaiesti tuomaan Lostin elämään uutta sisältöä ja sen hän tekikin. Kaverin kanssa on kivempaa ja Malin kanssa erityisesti. ;)
Monet kerrat Lost sai katsella ja ihmetellä Malin puuhia, neiti kun kekseliäänä keksi milloin mitäkin kivaa...Sellaista mitä herra itse EI keksisi.
Tarkoituksena oli myös, että Mali olisi emo ensimmäisille Taikavoiman-kissalan pennuille mutta kuten osa tietää mutkia on ollut matkassa...Nyt viimeisimpänä takapakkina maaliskuussa Mali poikkas takajalkansa, joka leikattiin ja nyt odotellaan "terveen papereita" häkkilevossa.


Mali on luonteeltaan kerrassaan ihana. Aktiivinen ja Megaran tulon myötä myös huisin äidillinen ;)
Malilla on eläinlääkäri kesäkuun 18 pv, jolloin toivottavasti jalka todetaan terveeksi ja saan perheen kasaan <3 Tuskin maltan odottaa, että saan päästää Malin muitten joukkoon, vilistämään rallia ja lokoilemaan auringossa muitten kera.

Tässä muutama kuva Malista - satumaisen ihanasta sininaamiotyöstäni <3




MALI TYKKÄÄ TEMPPUILLA



MALI ÄIDILLESENÄ OMI MEGARAN




MALI - PRINSESSANI





MALI TUTUSTUU LOSTIIN:





Mali pikkuisena meille muuttaessaan:

2 kommenttia:

  1. VOI EI tuota Malin vauvakuvaa! <3 <3 <3

    Veljeltä iloiset synttäripäiväonnittelut rinsessasiskolle :) Muuten Raichu toivottaisi sille ja Malille ominaiseen tapaan synttäriä, mutta jospa Mali vielä hetken jaksaisi niin sitten pääsee riehumaan toivottavasti entiseen malliin :)

    045iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiio2(Yritin painaa enteriä niin kukas muu kuin velipoika hyppäsi tietokonepöydälle ja törmäsi suoraan käteen, sattui varmaan mutta määrätietoisesti asteli näppikselle lähettämään terveisiä ;)

    VastaaPoista
  2. ;) Mali kiittää onnitteluista ja erityisesti Raichun "omat" terkut lämmitti. <3

    Koitan ajatella positiivisesti, että kohta tämä loppuu ja sitten neiti saa painaa sydämmensä kyllyydestä ;)

    VastaaPoista